Tässä vaiheessa koulutusta ja elämää voisinkin todeta, että sellainen pelto, jota koko ajan muokataan, ei kasva satoa. Miksi siis emme toimi enemmän tuntemusten ja intuition pohjalta? Mikä minua oikein estää? Pelko? Epävarmuus? Arvottomuuden varjo? Kiltin tytön syndrooma? Työhön, ja vain työhön, opetettu ja sitoutettu kasvatukseni?
Olenko tuon kuvan ylimmällä oksalla? Voitonriemuinen? Onnellinen? Mahtipontinen?
Vai maassa makaava, tipahtanut, epäonnistunut, voimansa loppuun käyttänyt?
Olenko tuo tyyppi, jota joku toinen nostaa ylöspäin? Vai onko otteeni niin luja, etten tipahda ja toinen vain antaa pientä taustatukea?
Entä jos olenkin tuo heppu, jolla on oivalliset tikapuut käytössä? Hän on keksinyt keinot selviytyä, hakenut apuvälineitä, osaa toimia itsenäisesti tilanteessa kuin tilanteessa?
Olenko ehkä kuitenkin tyytyväisenä puuhun nojaava ja oksan haarukassa istuva hahmo, joka lepäilee ja on tyytyväinen asemaansa?
Olen ollut työelämässä kaikilla oksilla, kiipeämässä ja putomassa, toikkumassa ja taitavasti nousemassa, luonnon ihmeitä (puun tuoksua ja ympärillä olevaa elämää) nauttien silmäilevä fasilitaattori. Kun voimat vähenee, näköalakin kapeutuu.
Olen tehnyt erilaisia harjoituksia: Karsinut epäolennaisuuksia, lähestynyt niitä ihmisiä, joita arvostan. Olen levännyt. Olen kerännyt voimia. Olen pyrkinyt luottamaan intuitiooni.
Se on pahuksen vaikeaa. Äärettömän haastellista. Jotkut ympärillä olevat ihmiset ovat tuottaneet niin suuren pettymyksen. Luotttamusken arvoiset henkilöt ovat osoittautneet epäluotettaviksi ja oman etuansa liiallisesti tavoitteleviksi; pyrkyreiksi.
Mutta oma usko siihen, että kun tekee kaikkensa, se riittää. Hyvä kasvattaa hyvää; ellei muille; niin omalle henkiselle kasvulle ja hyvinvoinnille. On lupa olla keskeneräinen.
Jaan teille vinkin: Lähestykää asioita positiiviselta kannalta. Tehdään elämän uudelleen määrittelyharjoitus. Se tarkoittaa, että kirjaa vaikka kolme ei niin positiivista adjektiivia itsestäsi ylös paperille. Tämän jälkeen katso adjektiivillesi uudelleenmäärittely. Laitan tähän kuvat vinkiksi.
Tämän voi tehdä oppilaiden kanssa luokassa, vanhempien kanssa vanhempainillasa, työyhteisössä, perheessä ja siis ihan missä vaan yhteisössä. Laitan tähän vielä positiiviset uudelleemääritteloyt vinkiksi teille myöskin.
Ja tästä vielä matkani jatkuu. Kivikoita ja risukoita on. Ne ihmiset, jotka arvostavat minua, pysyvät vierellä. He ovat luottamukseni arvoisia. Iso kiitos heille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti